Meteoriittien tunnistusohjeita

Pidä pää kylmänä sillä:  
HARVEMMIN KUIN YKSI TUHANNESTA METEORIITTIEPÄILYSTÄ OSOITTAUTUU METEORIITIKSI!

Meteoriittityyppien yleisyydestä

Vaikka tästä kerron toisaalla, niin pohjustukseksi tässäkin se tieto että suurin osa meteoriiteista on kivimeteoriitteja. Ehkä 90%. Loput ovat rautameteoriitteja (7%) ja kivirautameteoriitteja (3%). Toisin sanoen todennäköisimmin löytämäsi meteoriitti on kivimeteoriitti ja niistä suurin osa (80%) on tavan kondriitteja (engl. ordinary chondrites). Joten kun luet ohjeita niin vertaa havaintojasi ensisijassa kondriitien tuntomerkkeihin koska todennäköisesti jos todella olet löytänyt meteoriitin niin se on juuri kondriitti. 

Sulamiskuori

Meteoriitin pintaan liittyy eräs meteoriittien ja varsinkin vastapudonneiden meteoriittien tuntomerkki. Ilmakehän läpi lentäessään meteoriitin pinta sulaa ja sille muodostuu ns. sulamiskuori (engl. fusion crust). Sulamiskuori on yleensä alle millin paksuinen, mutta voi olla joskus yli millimetrin paksuinen. Sulamiskuori voi olla paksumpi kappaleen lentosuuntaan nähden sen takana kuin etupuolella.

Vastapudonneella kondriiteilla on yleensä himmeän mattamusta sulamiskuori. Useimmilla akondriiteilla se on kiiltävän musta ja lasimainen. Rautameteoriittien pinta on sinertävänmusta eikä niillä ole selvää kuorta. Ainoastaan hyvin harvinaisilla akondriitteihin kuuluvilla aubriiteilla sulamiskuori ei ole musta, tummanharmaa, tummanruskea tai sinertävä vaan kermanruskea. 

Toisinaan sulamiskuoren pinnalla voi näkyä pisarointia tai kauniita virtausrakenteita kun sula kiviaines on virrannut ilmavirrassa pintaa pitkin taaksepäin varsinkin jos kappaleen lentoasento on jotenkin suuntautunut. Eräillä harvinaisilla hiilikondriiteilla sulamiskuori voi olla heikosti rypylämäinen tai antaa huokoisen kuvan. Tulipallon sammuttua meteoriitti lentää kylmissä ilmakerroksissa ja nopeasti jäähtyessään sulamiskuoreen usein syntyy halkeamia. 

Esimerkki vastapudonneesta kivimeteoriitista (Bensour, LL6 kondriitti, 4,71 gr). 

Tämä meteoriitti on sisältä vaaleaa kiviainesta ja pinnalla kaunis musta sulamiskuori. Tässä meteoriitissa ei ole selviä kondreja vaikka onkin kondriitti ja metallipirotettakin erottuu vain vähän. Huomaa sisällä näkyvät pienet tummat ns. shokkijuovat joita ei myöskään yleensä näy maallisissa kivissä, mutta ei myöskään kaikissa meteoriiteissakaan. Kivimeteoriitti voi olla sisältä myös vaalean kellanruskea, tummanruskea tai tummanharmaa. 

Sulamiskuoria: Vasemmalla kondriitin (Leedey) mattamusta kuori sivulta. Huomaan kulman pyöristyminen. Keskellä on akondriitteihin kuuluvan eukriitin (Millbillillie) lasimainen sulamiskuori. Oikealla rautameteoriitin sulamispintaa (Sikhote-Alin) jossa myös regmaglyptejä.

Kondriittien sulamiskuori muodostuu silikaattilasista ja magnetiitista. Myös akondriittien sulamiskuori muodostuu pääasiassa silikaattilasista ja magnetiitista, mutta pienemmän rautapitoisuuden vuoksi lasimaisuus on selvempi ja kuori on kiiltävä. Suomenkielinen termi sulamiskuori on hiukan harhaanjohtava. Suorempi käännös englanninkielestä olisi fuusioitumiskuori tai sekoittumiskuori. Kyseessä on nimittäin meteoriitin sisustan eri mineraalien sulista syntyvä sekoitus. Esim. meteoriitin rauta hapettuu ja siitä syntyy mustaa magnetiittia mikä antaa kuorelle sen mustan värisävyn.

Yleinen virhekäsitys on että meteoriitin pinta näyttää sulaneelta. Tämä on harvoin totta. Vain harvinaisten akondriittien pinta on lasimainen ja niillä on selvästi sulamainen olemus (ks. keskimmäinen kuva yllä ja Luotolax alla). Esim. tavanomaisten kondriittien himmeän mattamustaa pintaa ei voi kuvata sulaneen näköiseksi. Ehkä vain silloin kun siinä näkyy virtausrakenteita. Kondriitin sulamiskuori näyttää enemmän hiiltyneeltä. Tuoreen mustasta sulamiskuoresta ei tartu väriä sormiin sitä hierottaessa.

Helsingin luonnontieteellisen kivimuseossa säilytettävä Luotolaxin päämassa. Luotolax on tyypiltään harvinainen howardiitti akondriitti. Huomaa akondriiteille tyypillinen lasimainen sulamiskuori ja siinä näkyvät ilmavirtauksen mukaiset virtausrakenteet. Luotolaxin meteoriitti putosi Joulun alla 1813 järven jäälle. Valitettavasti paikalta ei ilmeisestikään kerätty kaikkia kappaleita talteen.  

Joskus kun meteoriitti hajoaa vain hiukan ennen ablaatiovaiheen loppumista syntyneille uusille murtopinnoille syntyy ohuempi ns. sekundäärinen sulamiskuori. Näissä kohdissa meteoriitin pinta näyttää myös karkeammalta koska pinnan epätasaisuudet eivät ehdi tasoittua. Varsinkin pallasiiteilla eli kivirautameteoriiteilla joissa metallin seassa on isoja, jopa jalokiviluokan oliviinikiteitä, sulamiskuori saattaa puuttua kokonaan oliviinikiteiden kohdalta. Sen sijaan metallin kohdalla kappaleella on musta sulamiskuori.

Helsingin luonnontieteellisen keskusmuseon Marjalahden pallasiitin päämassa. Kuvassa näkyy kuinka sulamiskuorta ei esiinny lainkaan oliviinirakeiden kohdalla vaan ainoastaan metallisilla kohdilla. Marjalahden pallasiitti putosi Laatokan pohjoisrannalle graniittikalliolle 1902 kun alue kuului vielä Suomen suurruhtinaskunnalle. Nykyisin alue on Venäjän Karjalaa ja meteoriitti on listattu luotteloissa Venäjän meteoriitteihin. 

Meteoriitin oltua jonkin aikaa maassa, se alkaa ruostua ja pikkuhiljaa sulamiskuori ja lopulta koko meteoriitti saattaa rapautua olemattomiin. Sulamiskuoreen voi nopeasti, säistä riippuen jopa päivissä, ilmestyä ruostetäpliä. 

 
Ulkomuoto

Meteoriitit ovat yleensä pyöristyneitä, ellei ne ole hajonneet palasiksi iskeytyessään maahan. Suomessa pyöreys ei ole kovin hyvä tuntomerkki, sillä Suomessa myös tavalliset kivet ovat hyvin usein pyöristyneitä jäätikön jäljiltä. 

Vastapudonnut kivimeteoriitti (Titolar, 44.27 gr), jota peittää kauttaaltaan musta sulamiskuori. Huomaa ablaation pyöristtämät kulmat. Tämän meteoriitin putoamista ei ole nähty, mutta kuiva aavikkoilmasto on säilyttänyt meteoriitin pahemmin ruostumatta kenties jo vuosia.

Meteoriitin ulkomuotoon vaikuttaa erityisesti ilmanvastus ja varsinkin suuntautuneista meteoriiteista tulee tetraedrin muotoisia kappaleita (koostuvat siis neljästä kolmiosta) aerodynamiikan vuoksi. Meteoriitti voi olla myös laakean limpun muotoinen. Rautameteoriittien muodot voivat olla hyvinkin mielikuvituksellisia ja veistoksellisia. 

Erittäin yleinen harhaluulo on että meteoriitin pinta on täynnä koloja. Näin ei ole. Kolot ovat paljon yleisempiä Maapallon omissa kivissä kuin meteoriittien pinnalla. Kolot syntyvät kuin heikommat mineraalit rapautuvat sään vaikutuksesta kivestä pois. 

Meteoriitin pinta saattaa kuitenkin olla täynnä sulamispainanteita eli ns. regmaglyptejä, jotka muistuttavat peukalon painalluksia. Ne ovat laakeita kuoppia jotka ovat aina matalampia kuin syviä. Ne syntyvät kun tulipallovaiheessa ablaatiota aiheuttava tulikuuma ilmamassa pyörteilee kappaleen pinnalla ja syö pintaa voimakkaammin toisesta kohdasta kuin toisesta. Niiden koolla ja kappaleen koolla näyttää olevan tietty suhde. Regmaglyptien läpimitta on usein luokkaa 1/10 kappaleen läpimitasta.

Magneettisuus

Meteoriittien yhteydessä kerrotaan usein että meteoriitit ovat magneettisia. Tämä pitää paikkansa noin 90% vastapudonneista meteoriiteista, mutta magneettiin tarttuvia kiviä tai masuunikuonia on Suomen maaperässä joka paikassa toisin kuin meteoriitteja. Joten magneettisuus ei ole automaattinen tuntomerkki meteoriitista eikä edes vihje siitä vaan ainoastaan yksi lisävarmistus mahdolliselle meteoriittitulkinnalle.

Koska meteoriiteissa on yleensä runsaasti rautaa (metallista nikkelirautaa), ovat ne yleensä magneettisia. Rauta ja kivirauta-meteoriitit ovat usein erittäin magneettisia ja jopa pomppaavat magneettiin kiinni. Tavallinen kivimeteoriittikin on usein voimakkaasti magneettinen (ks. kuva oikealla). Vuosien lojuminen maastossa voi viedä magneettisuuden. 

Kondriiteista vähän rautaa sisältävät LL-ryhmän kondriitit ovat paljon vähemmän magneettisia kuin H tai L ryhmän kondriitit. Mutta nekin ovat jossain määrin magneettisia.

 
Kondriitteja paljon harvinaisemmat akondriitit eivät yleensä ole magneettisia, mutta poikkeuksiakin on. Myös eräät kauan maassa olleet rauta- ja kivirautameteoriitit eivät enää reagoi magneettiin. Esimerkiksi rautameteoriitista saattaa tulla varsinkin kuivissa oloissa ns. "rautaliusketta" (engl. iron shale) vuosituhansien aikana. 

Magneettisuuden voi todeta myös kompassilla. Liikuttamalla kompassia aivan meteoriitin yllä kompassinuoli liikahtaa selvästi. Itse asiassa on suositeltavampaa testata mahdollisen vastapudonneen meteoriitin magneettisuutta kompassilla kuin magneetilla. Magneetilla kiveä testattaessa magneetti kannattaa sitoa naruun ja viedä se kiven vierelle. Jos kivi on magneettinen magneetti pyrkii kohti kiveä. Tällä tavalla voi havaita paljon pienemmän magneettisuuden kivestä kuin magneettia kädessä pitämällä.
 

Ruoste

Meteoriittien rautapitoisuuteen liittyy se että meteoriitit ruostuvat nopeasti maahan pudottuaan. Vähänkään aikaan maassa ollut meteoriitti tahtoo olla jo ruosteessa. Tunnistukseen tästä ei juurikaan ole apua, sillä malmilohkareetkin ovat ruosteessa. Valitettavasti Suomen kosteissa oloissa ruostuminen tuhoaa tavallisen kivimeteoriitin varsin nopeasti. Rautameteoriittikin voi ajan saatossa ruostua tai muuntua läpikotaisin varsinkin aavikko-oloissa. Kuitenkin eräät meteoriitit kykenevät vastustamaan ilmastoa yllättävän hyvin. Esim. 60v. Venäjällä maastossa olleet Kainsaz hiilikondriitin kappaleet eivät ulkoisesti juurikaan eroa putoamisaikaan kerätyistä näytteistä.

Kaksi meteoriittia samasta putouksesta (Gao-Guenie). Vasemman puoleisessa on vielä hyvin musta sulamiskuori nähtävissä. Oikeanpuoleisesta sanotaan että se on kerätty sateiden jälkeen. Sulamiskuori on jo ruostunut kauttaaltaan. Näin kävisi Suomessakin.

Helsingin luonnontieteellisen keskusmuseon Valkealan meteoriitin päämassa. Ei tiedetä kuinka kauan sitten tämä meteoriitti putosi. Pitkä maanpinnalla olo on saanut pinnan kauttaaltaan ruostumaan. Tämä meteoriitti löytyi pellolta poiskerättyjen kivien kasasta ja lähetettiin tutkimuksiin malminäytteenä.

Paino

Meteoriitit sisältävät aina runsaasti rautaa, paitsi eräät akondriitit ja hiilikondriitit. Akondriitit ja hiilikondriitit voivat olla varsin keveitäkin kiviä. Eräät hiilikondriitit ovat paljon keveämpiä (ominaispaino jopa 1,7 - 2,2) kuin tavanomaiset kivet.

Yleisimmät kivimeteoriitit eli kondriitit ovat useimmiten yhtä painavia kuin samankokoiset tavalliset tummat kivet. kondriittien ominaispaino on yleensä 3,0 - 3,5, kun esimerkiksi graniitin ominaispaino on 2,7, diabaaseilla noin 2,9, mutta esim. peridotiitilla jo 3,3. Eroa ei juurikaan ole malmilohkareeseen tms. luonnostaan korkean ominaispainon omaavaan kiveen. 

Luonnollisesti kiviraudat ovat jo huomattavan painavia (ominaispaino ~5,5) ja rautojen suuren ominaispainon (~7.8) huomaa kyllä heti kiven käteen otettaessa ilman vertailujakin. Pieni rautameteoriitti voi painaa yli kaksi kertaa enemmän kuin samankokoinen tavallinen kivi.

Viirun väri

Malminetsijöille on opetettu katsomaan malmikiven mineraalista viirun väri lasittamattoman posliinin palalla kuten sulakkeella tai lautasen kappaleella (myydään esim. askarteluliikkeissä lautasen maalaajille). Omat testini ovat osoittaneet että viirua voidaan käyttää apuna myös meteoriittien yhteydessä. Meteoriittien metallin viirun väri on vaalean lyijyn- tai teräksenharmaa. Lisäksi viiru on aina ns. kova eli viirun saa kun viiruttaessa käyttää hiukan enemmän voimaa.

Paitsi rautameteoriitin sisustan metallista ja kondriittien metallipirotteen rakeista viirun saa aikaan, mutta myös meteoriitin tuoreesta sulamiskuoresta saa saman viirun värin. Tärkein havainto on ollut, että meteoriitin metallin tai sulamiskuoren viirun väri on selvästi vaaleampi kuin yleisimpien malmimineraalien kuten magneettikiisun, rikkikiisun ja arseenikiisun. Nuo malmimineraalit on helpointa tulkita väärin meteoriitin metallipirotteeksi värinsä ja pirotteisen esiintymistapansa perusteella. 

Varovaisen testin perusteella myös akondriitteihin kuuluvien eukriittien sulakuoresta saa heikon lyijynharmaan viirun. Joten on mahdollista että myös howardiittien kuoresta saisi heikon viirun. Ilmaston vaikutuksesta jossain määrin jo ruostuneen meteoriitin viiruun ilmestyy ruosteenruskeita viiruja lyijynharmaiden viirujen sekaan. Näin sekä sisustan metallissa kuin sulamiskuoressa.

Nyrkkisääntönä siis voi sanoa: Jos meteoriittiehdokkaan metallista tulee mustia tai lähes mustia viiruja kyseessä ei todennäköisesti ole meteoriitti. Myös muun väriset kuin lyijyn/teräksenharmaat viirut viittaavat muuhun kuin metalliseen rautaan. Kuitenkin on hyvä muistaa että meteoriiteissa esiintyvän troiliitin (rautakiisu) viirun väriksi mainitaan lähteissä musta, joten meteoriitistakin voi satunnaisesti saada aikaan mustankin viirun, mutta useimmat eri kohdista näytettä saaduista viiruista tulisi olla lyijynharmaita. 

Viirutesti meteoriiteilla (A - F) ja yleisillä malmimineraaleilla (G-K).

Meteoriitit: 
A) Muonionalustan rautameteoriitin sisustan metalli. B) Sikhote-Alinin rautameteoriitin sinimusta pinta.
C) Kondriitin tuoreehko sulamiskuori (Titolar). D) Kondriitin vähemmän tuore sulamiskuori (NWA xxxx).
E) Enstantiittikondriitin metallipirote (Hvittis). F) Kondriitin metallipirote. Puhdas ja jo ruostunut rae (NWA xxxx).

Yleisiä malmimineraaleja:
G) Rikkikiisu. H) Kuparikiisu (pehmeä viiru). I) Magneettikiisu (pehmeä viiru).
J) Magnetiitti (pehmeä viiru). K) Limoniitti (pehmeä viiru järvimalmin ruostepinnasta).

 
Huomaa että viirutustesti ei anna hyviä  tuloksia useimmilla akondriiteilla tai vanhoilla rapautuneilla tai hapettuneilla meteoriiteilla joissa ei ole enää metallista rautaa jäljellä.

Pinnan alla

Jos mahdollisen meteoriitin sisusta on näkyvissä, voi etsiä seuraavia merkkejä.

• Kondriiteissa on pieniä kondreja eli jyväsiä. Tosin tavallisissa kivimeteoriiteissa kondrit eivät aina välttämättä näy tuoreelta murtopinnalta vaikka niitä siinä olisikin. Toisinaan jopa hiotusta pinnastakaan ei tahdo kondreja erottaa. Kooltaan kondrit ovat yleensä luokkaa milli tai pienempiä. Harvoin kondrit ovat yli 2 milliä, äärimmäisen harvoin yli 5 mm. Eräät kondriitit muistuttavat sisältä kaurapuuroa tai betonia.

• Akondriiteissa ei ole kondreja, joten ne ovat vaikeammin tunnistettavissa. Akondriiteissa kiiltävä ja lasimainen sulamiskuori on parempi  tuntomerkki, sillä se ei ruostu eikä rapaudu niin helposti kuin kondriitin sulamiskuori ja saattaa säilyä pitempään maastossakin.

• Useimmissa kivimeteoriiteissa on metallipirotetta huomiota herättävän runsaasti. Tavallisissa malmikivissäkin on pirotetta usein runsaasti ja useat meteoriittiepäilyt osoittautuvatkin malmikiviksi, mutta on toisinkin päin käynyt. 

• Kiviraudat ovat sisältä puhtaan metallin ja kiviaineksen seosta. Kivimäinen osuus voi olla joko kivimeteoriitin kaltaista (mesosideriitit) tai läpikuultavia keltaisia tai vihreitä oliviinikiteitä (pallasiitit).

• Rautameteoriitit ovat sisältä enemmän tai vähemmän puhdasta nikkelipitoista rautaa, jonka seassa saattaa olla esim. tummanharmaita troiliittisulkeumia jota usein ovat pyöristyneitä massoja. 

Bjurbölen kivimeteoriitin eli L/LL4 kondriitin sisustaa. Kuvassa näkyy metallipirotetta (M) ja kondreja (K). 
Suurimmat kondrit kuvassa ovat vain 2 mm kokoisia. 
Mikroskooppikuvia Bjurbölen meteoriitista.

Mitä meteoriiteissa ei ole?

Toisinaan on helpompi tarkkailla asiaa toisinpäin. Jos kivessä on tiettyjä vain Maapallon kiville tyypillisiä piirteitä niin ei se voi olla meteoriitti. Tässä on yksinkertaistettu lista eräistä tuntomerkeistä, joita meteoriiteissa ei tavata. Eli jos jotain näistä löytyy löytämästäsi kivestä niin se ei todennäköisesti ole meteoriitti.

• Kivi on selvästi liuskeinen (lohkeaa ohuiksi levyiksi). Liuskeisia meteoriitteja ei ole tavattu. *

• Kivi on kerroksellinen tai raitainen (gneissi). * 

• Kivessä on kiillemineraaleja eli pieniä suomumaisia levyjä, jotka kiiltelevät voimakkaasti. Niitä ei ole tavattu meteoriiteissa kuin mikroskooppisessa mittakaavassa. Huomaa että pienet kiillesuomut saattavat joskus näyttää metallimaisilta ja kokematon helposti sekoittaa ne metallipirotteeseen jota esiintyy usein meteoriiteissa. 

• Kivessä on runsaasti graniittia, joka on Suomessa yleistä kivilajia jossa valkeaa läpikuultavaa kvartsia, mustaa suomumaista kiillettä ja yleensä valkeaa tai vaaleanpunaista maasälpää.

• Kivessä on runsaasti kvartsia ja varsinkin kvartsijuonia, jotka usein näkyvät koholla olevana juonena kiven pinnassa. Kvartsi on hyvin yleinen kova läpinäkyvä harmaa tai valkea mineraali. Puukko ei naarmuta kvartsia.

• Jos kappaleessa on metallinkiiltoisia rakeita tai metallia ihan massamaisena näkyvissä eikä magneetti reagoi tähän metalliin niin silloin kyseessä on suurella todennäköisyydellä jotain muuta metallia kuin metallinen nikkelirauta ja kivi tuskin on meteoriitti. Meteoriittien metallinkiiltoinen pirote on kai käytännössä aina magneettista.

• Kappale on täynnä kuplia tai kaasurakkuloita. Saattaa muistuttaa kivettynyttä vaahtoa. Kappale voi olla metallinen tai lasimainen. Niissä saattaa olla pienempiä kappaleita tasaisessa massassa. Nämä ovat yleensä masuunikuonaa tai vastaavaa materiaalia. Myös rautakuonaa ja jäterautaa löydetään. Nekin voi ulkonäöllisesti erottaa esim. rautameteoriiteista, mutta tällaiset metallikappaleet kannattaa näyttää jollekin. On ihmeellistä minkälaisista paikoista näitä masuunikuonia on löydetty eikä niiden omituinen tai syrjäinen löytöpaikka tee niistä meteoriitteja. ** 

• Kivi on pinnaltaan sinertävänmusta ja on löytynyt vedestä, veden ääreltä tai muusta kosteasta paikasta. Veden kanssa tekemisissä olevien kivien sinertävänmusta pinta on hyvin yleistä kiven pinnalle syntyvää rautamangaani saostumaa.

• Kiven muoto on plastinen eli kivi on kuin sulaa lasia olisi painunut kasaan ja jähmettynyt. Meteoriitit sulavat vain pinnalta. Ne eivät koskaan sula läpikotaisin, jolloin vastaavaplastinen muoto olisi mahdollista, vaan sulaminen yltää vain vajaan millin verran pinnan alle. Pinnan sulamisen aikana meteoriitin nopeus on yli 2 km/s joten kaikki sulanut aines irtoaa ilmavirtauksen takia kappaleesta. 

*) Kerroksellinen ja raitainen on eri asia kuin liuskeinen. Liuskeinen lohkeaa niistä poiketen helposti kerrosten suuntaisesti. Teoriassa meteoriitissa voisi olla kerroksia ja raitaisuutta, mutta sellaisia ei ole toistaiseksi löydetty. Liuskeinen kivi tuskin selviää ilmakehän läpi kasassa. Mars-kulkijat ovat näyttäneet lähikuvia Marsin kallioista, jotka ovat selvästi kerroksellista sedimenttikiveä. Tällainen sedimenttikivi voisi tulla meteoriittina maahan. Ongelmallista on niiden erottaminen maassa runsaana esiintyvistä sedimenttikivistä. Ne tuskin ovat edes magneettisia. Sedimenttikiviä syntyy saven, siltin ja hiekan kerrostuessa ja kivettyessä. Näitä voivat kerrostaa tuuli, vesi, jää ja tulivuorenpurkaukset. Tutkimusten perusteella sedimenttikiviselle meteoriitille ei synny hyvää sulamiskuorta mikä vaikeuttaa tunnistamista. On myös mahdollista että sedimenttimeteoriitit hajoavat pieniksi kappaleiksi ilmakehään osuessaan ja siten harvoin selviävät maahan asti.  

**) Vanhalta vaikuttavat kuonakasat ja löydökset saattavat kiinnostaa arkeologeja ja kansanperinteiden kerääjiä. Joten löytöpaikka kannattaa dokumentoida ja ilmoittaa eteenpäin vaikka maakuntamuseolle tai vastaavalle.

Putoamisjäljet

Lopuksi palataan vielä alkuun eli meteoriitin löytöpaikalta löytyviin tuntomerkkeihin. Oma lukunsa on tapaukset joissa meteoriitin nähdään osuvan maahan lähietäisyydeltä. Tämä on kuitenkin harvinaista Suomen tapaan harvaan asutussa maassa.

Meteoriitti putoaa taivaalta. Tällaista meteoriittia joka löydetään ja jonka putoaminen tulipallona on havaittu kutsutaan lyhyesti putoukseksi erotuksen löydöstä jolloin meteoriitin putoamista ei ole nähty vaan meteoriitti on löydetty maasta. Tuoreissa tapauksissa kumpienkin löytöpaikalta saattaa löytyä jälkiä alastulosta. Havainnot näistä jäljistä on myös  arvokkaita. Niiden avulla voidaan todeta mm. meteoriitin tulosuunta. 

Meteoriitin nopeus maahan osuessa on 150 - 400 km/h kun kappaleen koko on noin 0,1 kg - 10 kg välillä. Loppunopeus riippuu paljolti kappaleen muodosta ja putoamisasennosta eli ilmanvastuksesta. Tämä luonnollisesti voi aiheuttaa jälkiä osumiskohtaan. Ihan pienet kappaleet korkeintaan pomppaa pehmeästä alustasta kuten sammalikosta, mutta vähänkään isommat meteoriitit tekevät yleensä jonkinlaisen iskujäljen kuten putoamiskuopan. Kun liikutaan tuhannen kilon painoissa niin meteoriitti saattaa iskeytyä maahan niin suurella nopeudella että syntyy iskukraatteri.

Tässä meteoriittien putoamiseen liittyviä jälkituntomerkkejä. 

• Kivi lojuu lumella, jäällä, kasvillisuuden päällä tai paljaalla kalliolla muussa paikassa jossa kiviä ei tapaa olla. Huomaa kuitenkin että esim. autot, lumiaurat ja -lingot, ruohonleikkurit ja räjäytystyömaat voivat nakata kiviä kauas ja korkealle. Lumiauran jäljiltä on kiviä löydetty talojen katoiltakin.

• Kuoppa maassa jonka pohjalla on kivi ehjänä tai hajonneena. Kivi voi myös pompata kuopasta jolloin se lojuu kuopan lähellä. Kuopan ympärille on yleensä lentänyt maata. Huomaa että eräät eläimet tekevät myös kuoppia maahan ja voivat näyttää erehdyttävästi meteoriitin putoamiskuopalta. Meteoriitti voi tehdä kuopan jopa asfaltille ja varsinkin soratiehen.

• Maassa jonkinlainen iskujälki ja vähän matkan päässä siitä kivi tai sen kappaleita lojuu maanpinnalla kasvillisuuden, kuten heinien tai sammalten päällä. 

• Kivi on tehnyt putoamisjäljet hankeen. Lumihangessa saattaa olla vain kolo, joskus maata on lentänyt kolosta tai jopa koko meteoriitti on pompannut hangenpinnalle jäiseen maahan osuttuaan. 

• Pieni meteoriitti saattaa pompata jäästä varsinkin jos jäällä on lunta. Isohko meteoriitti rikkoo jään pinnan murskeeksi tai menee jäästä läpi tehden iskuavannon (Bjurböle). Älä sekoita yleiseen uveavantoon. Meteoriittiavannon yhteydessä jää on särkynyt voimakkaasta iskusta johtuen kappaleiksi. Uveavannoissa on vain reikä ja siitä yleensä kuuteen suuntaan lähteviä railoja. Uveavannon reikä näyttää yleensä sulaneelta sillä virtaus on sen sulattanut. Meteoriittiavannon reunat eivät näytä sulaneilta.   

• Kivi on osunut kovaan kohteeseen esim. kiveen tai kalliolle ja hajonnut kappaleiksi ympäriinsä.

• Kivi on osunut puuhun tai oksiin pudotessaan. Suuren nopeuden takia se yleensä selvästi vahingoittaa puuta tai katkoa oksia osuessaan puihin. Jos putoaminen on samalla hidastunut niin maassa ei kiven lisäksi välttämättä ole jälkiä. Varsinkin rautameteoriittien tiedetään menneen jopa läpi paksusta puunrungosta (Sikhote-Alin), mutta silloin kappaleella täytyy olla vielä suuri nopeus.

• Kivi on osunut rakennukseen, autoon tai muuhun rakennelmaan. Meteoriitti saattaa mennä talon tai auton katon läpi. Ihan pienet kivet eivät läpäise ainakaan auton peltiä (Park Forest), isommat saattavat mennä läpi autosta (Peekskill). 

Toisinaan väitetään että meteoriittikivi on polttanut ruohoa, maata tai jotain mihin se on osunut. Tämä  on myytti eikä pidä paikkaansa. Varsinkaan kivimeteoriitit eivät ole kuumia kun ne putoavat maahan. Rautameteoriitit saattavat toisinaan olla lämpimiä, mutta ei ne ole todistettavasti koskaan sytyttänyt tulipaloja.  Jotta meteoriitti olisi riittävän kuuma sytyttämään tulipalon esim. nurmikolla sen pitäisi tulla suurella nopeudella hyvin matallalle ilmakehässä. Tämä tarkoittaa että kappale on suurikokoinen ja seurauksena on  melko varmasti iskukraatteri (Sterlitamak ja Carancas).

Ei putoamisjälkiä

Poikkeus putoamisjälkien suhteen on tietysti meteoriitit jotka ovat pudonneet jo aikaa sitten. Niiden yhteydessä ei ole mahdollista havaita mitään merkkejä putoamisesta. Mutta moni niistäkin on lojunut maanpinnalla (Salla) tai ihan pintaosissa putoamisen seurauksena. Eräät meteoriitit ovat löytyneet peltoa kynnettäessä (Metsäkylä) tai pellolta kasattujen kivien joukosta (Valkeala).

Toinen ääriesimerkki vanhoista putoamisista ovat paleometeoriitit ja ennen viime jääkautta pudonneet meteoriitit. Jälkimmäisestä paras esimerkki on heti Suomen rajan tuntumassa Muonion kohdalla Ruotsissa Kitkiöjärven kylän ympäristön moreenin seasta löytyvät Muonionalustan rautameteoriitit. Kyseessä on Euroopan suurin tunnettu meteoriittisade ja sen jäänteet. Kappaleita on löydetty satoja ja suurin löydetty kappale painoi 1185 kiloa ja muitakin yli 500 kg meteoriitteja alueelta on löydetty. Meteoriittien löytyminen jopa 3,5 metrin syvyydeltä moreenin seasta ja paikoin suurempien maanpäällisten kivieä alapuolelta todistaa että meteoriitit ovat olleet paikalla moreenin syntyessä viime jääkauden aikana. Tarkemmat tutkimukset ovat osoittaneet että kyseiset rautameteoriitit putosivat jo 800 000 vuotta sitten. 

www.somerikko.net
© Jarmo Moilanen 2011