Meteoriittien tunnistus

Jos tämänkin  jälkeen olet yhä sitä mieltä että kivi on meteoriitti, katso jatkotoimenpiteet täältä.

Varoituksen sana tähän: 

EHKÄ VAIN YKSI TUHANNESTA METEORIITTIEPÄILYSTÄ OSOITTAUTUU METEORIITIKSI!

Älä keksi mitään!

Tämä on ehkä yllättävä ohje meteoriittien tunnistuksen yhteydessä. Mutta yllättävän usein kun ihmiset epäilevät löytäneensä meteoriitin ja lähettävät sen saatteiden kera tutkittavaksi, he höystävät tarinaa asioilla joiden ainoa tarkoitus on kai saada kiveä tutkivan tutkijan vakuuttumaan siitä että heidän kivensä on meteoriitti. Valitettavasti kivet eivät muutu meteoriiteiksi pelkästään tarinoita kertomalla. 

Kun löydät kiven jota epäilet meteoriitiksi kerro vain mitä tiedä varmasti ja minkä voit todistaa jälkikäteen. Miten löysit sen ja miksi epäilet sitä meteoriitiksi omin sanoin ja mitään lisäilemättä. Meteoriittiasiantuntijat kyllä tunnistavat meteoriitin jos kivesi sellainen on vaikka et olisi kertonut yhtään mitään siitä.

Löytöpaikka

Meteoriitti putoaa taivaalta. Meteoriitin pudotessa taivaalta sen nopeus osuessaan maahan on 450 - 900 km/h (125-250 m/s). Siksi se voi jättää putoamisestaan jäljet löytöpaikan ympäristöön. 

Oma lukunsa on tapaukset joissa meteoriitin todella nähdään putoavan maahan ihan lähietäisyydeltä. Yleensä tällöin ihmiset tajuavat ottaa kiven talteen ja näin mm. suomalaiset St Michelin ja Haverön meteoriitit saatiin talteen. 

Tässä lyhyesti meteoriittien löytöpaikkaan mahdollisesti liittyviä tuntomerkkejä. 

• Kivi lojuu lumella, jäällä tai paljaalla kalliolla tms. paikassa jossa kiviä ei yleensä tapaa olla tai kivi lojuu jotenkin oudosti esim. kasvillisuuden päällä. Huomaa että esim. autot, lumiaurat ja ruohonleikkurit voivat nakata kiven kauaskin ja jopa talon katolle.
• Kuoppa maassa, jonka pohjalla on kivi ehjänä tai hajonneena. Kivi on voinut myös pompata kuopasta pois jolloin se lojuu lähellä kuoppaa. Kuopan ympärillä yleensä on selviä maaheitteleviuhkoja.
• Maassa on jonkinlainen iskujälki ja vähän matkan päässä siitä kivi tai sen kappaleita lojuu maanpinnalla kasvillisuuden, kuten heinien tai nurmikon päällä. 
• Kivi on osunut puuhun tai oksiin pudotessaan. Suuren nopeuden takia se yleensä selvästi vahingoittaa puuta tai katkoa oksia osuessaan puihin. Jos putoaminen on hidastunut niin maassa ei kiven lisäksi välttämättä ole jälkiä.
• Kivi on tehnyt putoamisjäljet hankeen. Lumihangessa saattaa olla vain kolo, joskus maata on lentänyt kolosta tai jopa koko meteoriitti on pompannut hangenpinnalle jäiseen maahan osuttuaan. 
• Jäähän osuessaan isompi meteoriitti rikkoo jään pinnan murskeeksi ellei mene läpi tehden iskuavannon (ei saa sekoittaa uveavantoon). Uveavannon ja meteoriittiavannon ero on siinä että meteoriittiavannon yhteydessä jää on särkynyt voimakkaasta iskusta johtuen kappaleiksi. Uveavannon yhteydessä on vain reikä ja siitä erisuuntiin lähteviä halkeamia. Pienempi meteoriitti saattaa pompata jäästä varsinkin jos jäällä on lunta.  
• Kivi on osunut esim. kiveen tai asfaltille ja uponnut siihen tai hajonnut kappaleiksi ympäriinsä.
• Kivi on osunut rakennukseen, autoon tai muuhun rakennelmaan. Meteoriitti saattaa mennä talon katon läpikin. 

Usein kuulee väitteen että meteoriitti on polttanut maata tai jotain mihin on osunut. Se on myytti eikä pidä paikkaansa. Varsinkaan kivimeteoriitit eivät ole kuumia kun ne putoavat maahan, mutta rautameteoriitit saattavat toisinaan olla lämpimiä, mutta ei ne tulipaloja sytytä. 

Sulamiskuori

Meteoriitin ulkokuoreen liittyy eräs meteoriittien ja varsinkin vastapudonneiden meteoriittien erikoispiirre. Ilmakehän läpi lentäessään meteoriitin pinta sulaa ja sille muodostuu ns. sulamiskuori (engl. fusion crust). Sulamiskuori on yleensä alle millin paksuinen, mutta voi olla joskus yli millimetrin paksuinen. Sulamiskuori voi olla paksumpi kappaleen lentosuuntaan nähden sen takana kuin etupuolella.

Toisinaan sulamiskuoren pinnalla voi näkyä myös virtausrakenteita kun sula kiviaines on virrannut kappaleen edestä sen taakse jos kappaleen lentoasento on jotenkin suuntautunut. Tulipallon sammuttua meteoriitti lentää kylmissä ilmakerroksissa ja nopeasti jäähtyessään sulamiskuoreen usein syntyy halkeamia. 

Esimerkki vastapudonneesta kivimeteoriitista (Bensour, LL6 kondriitti, 4,71 gr). 

Tämä meteoriitti on sisältä vaaleaa kiviainesta ja pinnalla kaunis musta sulamiskuori. Tässä meteoriitissa ei ole selviä kondreja vaikka onkin kondriitti ja metallipirotettakin erottuu vain vähän. Huomaa sisällä näkyvät pienet tummat ns. shokkijuovat joita ei myöskään yleensä näy maallisissa kivissä, mutta ei myöskään kaikissa meteoriiteissakaan. Kivimeteoriitti voi olla sisältä myös vaalean kellanruskea, tummanruskea tai tummanharmaa. 

Tuoreen näköinen kivimeteoriitti (Titolar, 44.27 gr), jota peittää kauttaaltaan musta sulamiskuori. Huomaa pyöristyneet kulmat. Tämän meteoriitin putoamista ei ole nähty, mutta kuiva aavikkoilmasto on säilyttänyt meteoriitin pahemmin ruostumatta kenties vuosia.

Vastapudonneella kivimeteoriitilla on yleensä himmeän mattamusta sulamiskuori. Eräillä akondriiteilla kiiltavän musta ja lasimainen. Rautameteoriittien pinta on sinertävänmusta. Ainoastaan hyvin harvinaisilla akondriitteihin kuuluvilla aubriiteilla sulamiskuori ei ole musta vaan vaalean kermanvalkea. 

Sulamiskuoria: Vasemmalla kondriitin (Leedey) mattamusta kuori sivulta. Huomaan kulman pyöristyminen. Keskellä on akondriitteihin kuuluvan eukriitin (Millbillillie) lasimainen sulamiskuori. Oikealla rautameteoriitin sulamispintaa (Sikhote-Alin) jossa myös regmaglyptejä.

Kondriittien sulamiskuori muodostuu silikaattilasista ja magnetiitista. Myös akondriittien sulamiskuori muodostuu pääasiassa silikaattilasista ja magnetiitista, mutta pienemmän rautapitoisuuden vuoksi lasimaisuus on selvempi. Rautameteoriittien sulamispinta on pääasiassa magnetiittia.

Yleinen harhaluulo on että meteoriitin pinta näyttää sulaneelta. Tämä on harvoin totta aitojen meteoriittien yhteydessä. Vain harvinaisten akondriittien pinta näyttää (ja on) lasimaiselta ja sillä on selvästi sulamainen olemus (ks. keskimmäinen kuva yllä). Esim. yleisempien kondriittien himmeän mattamustaa pintaa ei voi juuri koskaan sanoa sulaneen näköiseltä. Se näyttää paremminkin hiiltyneeltä, vaikka sitä se ei olekaan. 

Toisinaan sulamiskuoren pinnalla voi kyllä näkyä pisarointia tai jopa kauniita virtauskuvioita sulan aineksen valuttua noroina taaksepäin ilmavirrassa.

Meteoriitin oltua jonkin aikaa maassa, se alkaa ruostua ja pikkuhiljaa sulamiskuori ja lopulta koko meteoriitti saattaa rapautua olemattomiin. Sulamiskuoreen voi hyvin nopeasti, jopa päivissä ilmestyä ruostetäpliä. 

Kaksi meteoriittia samasta putouksesta (Gao-Guenie). Vasemman puoleisessa on vielä hyvin musta sulamiskuori nähtävissä. Oikeanpuoleisesta sanotaan että se on kerätty sateen jälkeen. Sulamiskuori on jo ruostunut kauttaaltaan. Näin ehkä kävisi Suomessakin.

 
Ulkomuoto

Meteoriitit ovat yleensä pyöristyneitä, ellei ne ole hajonneet palasiksi iskeytyessään maahan. Suomessa pyöreys ei ole kovin hyvä tuntomerkki, sillä Suomessa myös tavalliset kivet ovat hyvin usein pyöristyneitä jäätikön jäljiltä. Aika usein varsinkin suuntautuneista meteoriiteista tulee tetraedrin muotoisia kappaleita (koostuvat siis neljästä kolmiosta). Meteoriitti voi olla myös laakean limpun muotoinen. Rautameteoriittien muodot voivat olla hyvinkin mielikuvituksellisia ja veistoksellisia. 

Erittäin yleinen harhaluulo on että meteoriitin pinta on täynnä koloja. Näin ei tosiaan ole. Kolot ovat paljon yleisempiä Maapallon omissa kivissä kuin meteoriittien pinnalla. Kolot syntyvät kuin heikommat mineraalit rapautuvat sään vaikutuksesta kivestä pois. Meteoriitin pinta saattaa kuitenkin olla täynnä sulamispainanteita eli ns. regmaglyptejä, jotka muistuttavat peukalon painalluksia. Ne ovat laakeita kuoppia jotka ovat aina matalampia kuin syviä. Katso esim. toiseksi edellisen kuvan oikeanpuoleista meteoriittia. Siinä näkyy muutamia regmaglyptejä. Ne syntyvät kun ablaatiovaiheessa tulikuuma ilmamassa pyörteilee kappaleen pinnalla ja syö pintaa voimakkaammin toisesta kohdasta kuin toisesta. Niiden koolla ja kappaleen koolla näyttää olevan tietty suhde. Regmaglyptien läpimitta on usein luokkaa 1/10 kappaleen läpimitasta.

Magneettisuus

Koska meteoriiteissa on yleensä runsaasti rautaa (metallista nikkelirautaa), ovat ne yleensä magneettisia. Rauta ja kivirauta-meteoriitit ovat usein erittäin magneettisia ja jopa pomppaavat magneettiin kiinni. Tavallinen kivimeteoriittikin on usein voimakkaasti magneettinen (ks. kuva oikealla). Vuosien lojuminen maastossa voi viedä magneettisuuden. 

Kondriiteista vähän rautaa sisältävät LL-ryhmän kondriitit ovat paljon vähemmän magneettisia kuin H tai L ryhmän kondriitit. Mutta nekin ovat jossain määrin magneettisia.

 
Kondriitteja paljon harvinaisemmat akondriitit eivät yleensä ole magneettisia, mutta poikkeuksiakin on. Myös eräät kauan maassa olleet rauta- ja kivirautameteoriitit eivät enää reagoi magneettiin. Esimerkiksi rautameteoriitista saattaa tulla varsinkin kuivissa oloissa ns. "rautaliusketta" (engl. iron shale) vuosituhansien aikana. 

Magneettisuuden voi todeta myös kompassilla. Liikuttamalla kompassia aivan meteoriitin yllä kompassinuoli liikahtaa selvästi. Itse asiassa on suositeltavampaa testata mahdollisen vastapudonneen meteoriitin magneettisuutta kompassilla kuin magneetilla. Magneetilla kiveä testattaessa magneetti kannattaa sitoa naruun ja viedä se kiven vierelle. Jos kivi on magneettinen magneetti pyrkii kohti kiveä. Tällä tavalla voi havaita paljon pienemmän magneettisuuden kivestä kuin magneettia kädessä pitämällä.
 

Ruoste

Rautapitoisuuteen liittyy myös se, että meteoriitit ruostuvat nopeasti maahan pudottuaan. Vähänkään aikaan maassa ollut meteoriitti tuppaa olla ruosteessa. Tunnistukseen tästä ei juurikaan ole apua, sillä malmilohkareetkin ovat ruosteessa. Valitettavasti Suomen kosteissa oloissa ruostuminen tuhoaa tavallisen kivimeteoriitin varsin nopeasti. Rautameteoriittikin voi ajan saatossa ruostua läpikotaisin varsinkin aavikko-oloissa.  

Paino

Meteoriitit sisältävät aina runsaasti rautaa, paitsi eräät akondriitit ja hiilikondriitit. Akondriitit ja hiilikondriitit voivat olla varsin keveitäkin kiviä.

Yleisimmät kivimeteoriitit eli kondriitit ovat useimmiten yhtä painavia kuin samankokoiset tavalliset tummat kivet. kondriittien ominaispaino on yleensä 3,0 - 3,5, kun esimerkiksi graniitin ominaispaino on 2,7, diabaaseilla noin 2,9, mutta esim. peridotiitilla jo 3,3. Eroa ei juurikaan ole malmilohkareeseen tms. luonnostaan korkean ominaispainon omaavaan kiveen. 

Luonnollisesti kiviraudat ovat jo huomattavan painavia (ominaispaino ~5,5) ja rautojen suuren ominaispainon (~7.8) huomaa kyllä heti kiven käteen otettaessa ilman vertailujakin. Pieni rautameteoriitti voi painaa yli kaksi kertaa enemmän kuin samankokoinen tavallinen kivi.

Viirun väri

Suomessa on aina malminetsijöille opetettu katsomaan malmikiven mineraalista viirun väri lasittamattoman posliinin palalla kuten sulakkeella tai lautasen kappaleella (myydään esim. askarteluliikkeissä lautasen maalaajille). Omat testini ovat osoittaneet että viirua voidaan käyttää apuna tunnistukseen myös meteoriittien yhteydessä. Meteoriittien metallin viirun väri on vaalean lyijyn- tai teräksenharmaa. Lisäksi viiru on aina ns. kova eli viirun saa kun viiruttaessa käyttää hiukan enemmän voimaa.

Paitsi rautameteoriitin sisustan metallista ja kondriittien metallipirotteen rakeista viirun saa aikaan, mutta myös meteoriitin tuoreesta sulamiskuoresta saa saman viirun värin. Tärkein havainto on ollut, että meteoriitin metallin tai sulamiskuoren viirun väri on selvästi vaaleampi kuin yleisimpien malmimineraalien kuten magneettikiisun, rikkikiisun ja arseenikiisun, jotka on helppo tulkita väärin meteoriitin metallipirotteeksi värinsä ja pirotteisen esiintymistapansa perusteella. 

Varovaisen testin perusteella myös akondriitteihin kuuluvien eukriittien sulakuoresta saa heikon lyijynharmaan viirun. Joten on mahdollista että myös howardiittien kuoresta saisi heikon viirun. Jossain määrin ilmaston vaikutuksesta ruostuneen meteoriitin viiruun ilmestyy ruosteenruskeita viiruja lyijynharmaiden viirujen sekaan. Näin sekä sisustan metallissa kuin sulamiskuoressa.

Nyrkkisääntönä siis voi sanoa: Jos epäillyn kiven metallista saa mustia tai lähes mustia viiruja kyseessä ei todennäköisesti ole meteoriitti. Myös muun kuin lyijyn/teräksenharmaat viirut viittaavat muuhun kuin metalliseen rautaan. Kuitenkin on hyvä muistaa että meteoriiteissa esiintyvän troiliitin (rautakiisu) viirun väriksi mainitaan lähteissä musta, joten meteoriitistakin voi satunnaisesti saada aikaan mustankin viirun, mutta useimmat eri kohdista näytettä saaduista viiruista tulisi olla lyijynharmaita. 

Viirutesti meteoriiteilla (A - F) ja yleisillä malmimineraaleilla (G-K).

Meteoriitit: 

A) Muonionalustan rautameteoriitin sisustan metalli

B) Sikhote-Alinin rautameteoriitin sinimusta pinta 

C) Kondriitin tuoreehko sulamiskuori. (Titolar)

D) Kondriitin vähemmän tuore sulamiskuori. (NWAxxxx)

E) Enstatiittikondriitin metallipirote. (Hvittis)

F) Kondriitin metallipirotetta. Puhdas rae ja jo ruostunut rae . (NWAxxxx)

Yleisimmät malmimineraalit: 

G) Rikkikiisu

H) Kuparikiisu (pehmeä viiru)

I) Magneettikiisu

J) Magnetiitti (pehmeä viiru)

K) Limoniitti (pehmeä viiru järvimalmin ruostepinnasta)

Viirutustesti ei anna kunnon tuloksia useimmilla akondriiteilla tai vanhoilla rapautuneilla tai hapettuneilla meteoriiteilla joissa ei ole enää metallista rautaa jäljellä.

Pinnan alla

Jos mahdollisen meteoriitin sisusta on näkyvissä, voi etsiä seuraavia merkkejä.

• Kondriiteissa on pieniä kondreja eli jyväsiä. Tosin tavallisissa kivimeteoriiteissa kondrit eivät aina välttämättä näy tuoreelta murtopinnalta vaikka niitä siinä olisikin. Toisinaan jopa hiotusta pinnastakaan ei tahdo kondreja erottaa. Kooltaan kondrit ovat yleensä luokkaa milli tai pienempiä. Harvoin kondrit ovat yli 2 milliä, äärimmäisen harvoin yli 5 mm. Eräät kondriitit muistuttavat sisältä kaurapuuroa tai betonia.

• Akondriiteissa ei ole kondreja, joten ne ovat vaikeammin tunnistettavissa. Akondriiteissa kiiltävä ja lasimainen sulamiskuori on parempi  tuntomerkki, sillä se ei ruostu eikä rapaudu niin helposti kuin kondriitin sulamiskuori ja saattaa säilyä pitempään maastossakin.

• Useimmissa kivimeteoriiteissa on metallipirotetta huomiota herättävän runsaasti. Tavallisissa malmikivissäkin on pirotetta usein runsaasti ja useat meteoriittiepäilyt osoittautuvatkin malmikiviksi, mutta on toisinkin päin käynyt. 

• Kiviraudat ovat sisältä puhtaan metallin ja kiviaineksen seosta. Kivimäinen osuus voi olla joko kivimeteoriitin kaltaista (mesosideriitit) tai läpikuultavia keltaisia tai vihreitä oliviinikiteitä (pallasiitit).

• Rautameteoriitit ovat sisältä enemmän tai vähemmän puhdasta nikkelipitoista rautaa, jonka seassa saattaa olla esim. troiliittisulkeumia. 

Bjurbölen kivimeteoriitin eli kondriitin sisustaa. Kuvassa näkyy metallipirotetta (M) ja kondreja (K). 
Suurimmat kondrit kuvassa ovat vain 2 mm kokoisia.

Mitä meteoriiteissa ei ole?

Toisinaan on helpompi tarkkailla asiaa toisinpäin. Jos kivessä on tiettyjä piirteitä, ei se voi olla meteoriitti. Tässä on yksinkertaistettu lista eräistä tuntomerkeistä, joita meteoriiteissa ei tavata. Jos jotain näistä löytyy löytämästäsi kivestä niin se ei todennäköisesti ole meteoriitti.

• Kivi on selvästi liuskeinen (lohkeaa ohuiksi levyiksi). Liuskeisia meteoriitteja ei ole tavattu. *

• Kivi on kerroksellinen tai gneissimäinen. * 

• Kivessä on kiillemineraaleja eli pieniä suomumaisia levyjä, jotka kiiltelevät. Niitä ei ole tavattu meteoriiteissa. Huomaa että pienet kiillesuomut saattavat joskus näyttää metallipisteiltä. 

• Kivessä on graniittia, joka on Suomessa yleistä kivilajia jossa valkeaa läpikuultavaa kvartsia, mustaa suomumaista kiillettä ja yleensä vaalean punaista kalimaasälpää.

• Kivessä on runsaasti kvartsia ja varsinkin kvartsijuonia, jotka usein näkyvät koholla olevana juonena kiven pinnassa.

• Kappale on täynnä kuplia tai rakkuloita. Saattaa muistuttaa kivettynyttä vaahtoa. Nämä ovat yleensä masuunikuonaa. Vaihtoehtoisesti kappale on kokonaisuudessa lasimainen kappale, jolloin kyseessä on lasikuona. Myös rautakuonaa ja jäterautaa löydetään. Nekin voi ulkonäöllisesti erottaa esim. rautameteoriiteista, mutta tällaiset metallikappaleet kannattaa näyttää jollekin. **

• Kivi on pinnaltaan sinertävänmusta ja on löytynyt vedestä, veden ääreltä tai muusta kosteasta paikasta. Veden kanssa tekemisissä olevien kivien sinertävänmusta pinta on hyvin yleistä kiven pinnalle syntyvää rauta tai rautamangaani saostumaa. 

*) Huomaa että kerroksellinen on eri asia kuin liuskeinen. Teoriassa meteoriitissa voi olla kerroksia, ehkä jopa liuskeisuutta, mutta sellaisia ei ole toistaiseksi löydetty. Viime aikojen Mars-kulkijat ovat näyttäneet lähikuvia Marsin kallioista, jotka ovat selvästi kerroksellista sedimenttikiveä. Tällainen sedimenttikivi voisi periaatteessa pudota meteoriittina maahan. Erityisen ongelmallista olisi niiden erottaminen maassa aika runsaana esiintyvistä sedimenttikivistä. Ne eivät välttämättä ole edes magneettisia. Sedimenttikiviä syntyy irtoaineksien kerrostuessa ja kivettyessä. Näitä voivat kerrostaa tuuli, vesi ja tulivuorenpurkaukset. Kokeiden perusteella sedimenttikiviselle meteoriittille ei synny kunnon sulamiskuorta mikä vaikeuttaa niiden tunnistamista. On myös mahdollista että sedimenttimeteoriitit hajoavat hyvin pieniksi kappaleiksi ilmakehään tullessa ja siten ne harvoin selviävät maahan asti.  

**) Muistuttaisin että vanhalta vaikuttavat kuonakasat ja löydökset saattavat kiinnostaa arkeologeja ja kansanperinteiden kerääjiä. Joten löytöpaikka kannattaa dokumentoida ja ilmoittaa eteenpäin vaikka paikalliselle museolle. 

www.somerikko.net
© Jarmo Moilanen 2009