|
|
|
|
|
|
| Mitä teen jos luulen löytäneeni meteoriitin?
|
|
| Kaikki meteoriitit jotka löydetään
Suomesta tulisi saada asianmukaisesti tutkittavaksi. Lähetä
löytämäsi kivi, tai jos se on kovin suuri niin vähintään parin
tulitikkuaskin kokoinen palanen siitä tutkittavaksi.
Voit testata löytöäsi täältä löytyvillä tunnistusohjeilla.
Olen tehnyt valmiin tulostettavan näytelähetteen epäiltyjä meteoriittinäytteitä varten. Lomakkeessa on myös osoite mihin näyte on hyvä lähettää.
Kannattaa olla realisti, sillä Suomen oloissa kenties yksi tuhannesta lupaavasta meteoriittiepäilystä osoittautuu meteoriitiksi. Joten ihan tilastollisesti ajatellen on huomattavan suurempi todennäköisyys sille että löytämäsi kivi ei ole meteoriitti. Mutta meteoriitteihin pätee sama kuin lohenkalastukseen eli kannattaa etsiä vaikkei löytäisikään.
Meteoriitit ovat arvokkaita näytteitä aurinkokunnan pienkappaleista tutkijoille ja valaisevat aurinkokunnan syntyä ja jopa toisten taivaankappaleiden geologiaa. Joten älä panttaa itselläsi mahdollista meteoriittia! Varsinkaan jos se on löydetty Suomesta. Suomessa löytäjille on tavattu maksaa myös palkkio löydöstä ja kenties kauniisti pyytämällä sinulle voidaan antaa jopa osa meteoriitista muistoksi..
Huomaa että vaikka joku geologi toteaisi kivesi meteoriitiksi valokuvan perusteella tai jopa luupilla katsomalla itse kiveä niin se ei todista mitään! Tunnistipa eräs "geologi" (ihan GTK:n palkkalistoilla ollut) maasta löydetyn reiän meteoriitin tekemäksi pelkän puhelinkeskustelun perusteella ilman että mitään kiveä olisi sieltä reiästä edes löytynyt! Ei se tosiaan käy niin. Meteoriitiksi epäilyllä kivellä ei myöskään ole mitään arvoa jos sitä ei ole varmistettu meteoriitiksi. |
|
|
|
|
| Aineiston käyttö ilman
lupaa kielletty! Use any of material without permission is forbidden! |
www.somerikko.net |