Oimjakon

21.10.2000

RETKI KYLMYYSNAVALLE
13.12.1996 - 4.3.1997

1996/97 RETKIKUNNAN KUVIA

Valokuvat: © Oimjakon retkikunta 1996/97

Retkikunta Oimjakonin pakkasmonumentilla.
Retkikunta vasemmalta oikealle:
Marko Riikonen, minä ja Jukka Ruoskanen.

Helsinki - Jakutsk

Kuukausien varustautuminen oli ohi ja uljas kolmen hengen joukko suunnisti epälukuisan saattojoukon kera, johon kuului myös televisioryhmä, junanvaunuun Helsingin rautatieasemalla. Matkan esiimäinen etappi oli Moskova. Moskovassa menopeli vaihtui junasta lentokoneeseen. Käytyämme ensin lipunmyyjän erehdyksen vuoksi Seremetjevo 2:sta katsomassa jatkoimme matkaa lopulta Seremetjevo 1:stä kohti Jakutskia. Maisemia ei tarvinnut yöllisen lennon vuoksi katsella. Riikonen ja minä saimme maistella kanssamatkustajan vieraanvaraisuutta miehen kaivaessa kanankoipia, leipiä yms. naposteltavaa laukustaan. Mies osoittautui kaukasuslaiseksi. Tässä vaiheessa retkikuntamme hikoili sillä varmistaaksemme sen ettei elintärkeät talvikamppeen häviä rahdinkäsittelyssä puimme melkoisen määrän vaateista päällemme lennon ajaksi.

Jumissa Jakutskissa

Jakutskiin retkikunta saapui purevaan tuuleen ja -50°C pakkaseen. Lentokentällä törmäämme mieheen, Andrew Douglasiin, josta olikin jatkossa englanninkielen taitoisena suunnattomasti hyötyä meille.

Vaikka nimi vaikuttaa amerikkalaiselta on kyseessä aivan aito venäläinen joka tosin on nyttemmin muuttanut Kanadaan vaimonsa ja poikansa kanssa. Asuimma Jakutskissa ensin erään Andrein luona kunnes Andrew järjesti meille hotellihuoneen. Olimme Jakutskissa vain vajaan 800km päässä määränpäästä. Luulimme pääsevämme perille nopeasti mutta emmepä tieneet miten asiat voivat Venäjällä ja Sakhan tasavallassa erityisesti mutkistua.

Andrei oli jakuuttiopiskelija jonka Riikonen tapasi edellisenä keväänä tutustumismatkallaan. Andrei oli ollut Markon oppaana Oimjakoniin. Andrein perheeseen kuului isä, äiti ja sisko. Andrein isä oli varsin kiva tuttavuus. Hän tarjosi meille jakuutialaisia kulinaristisia nautintoja kalakeiton (sisälmykset olisi pitänyt myös syödä) ja sisäelinkeiton avulla. Heidän pakastin oli käytännöllisesti kerrostaloasunnon parveke.

Ovir, eli laitos jossa on tarkoitus rekisteröityä saapuneeksi ei suostunutkaan rekisteröimään meitä koska olimme menossa Oimjakonin alueelle. Oimjakonin alue oli luokiteltu suljetuksi alueeksi. Seuraavaksi menimme Andrein kanssa Sakhan ulkoministeriöön jossa "Viiksivalluksi" ristimämme äijä kielsi meitä ehdottomasti menemästä Oimjakoniin (Jakutian tasavalta kutsuu nykyisin itseään Sakhaksi). Tämäpä merkillistä ja harmillista. Ja tähän homma sitten hyytyi aina jouluun asti. Silloin päätimme lopulta että ostetaan liput ja lennetään Oimjakoniin ilman tarvittavia papereita. Joulun ajan lennot oli täynnä ja joulun jälkeen lentoja ei ollut. Andrew sai meille lopulta liput 9. tammikuuta olevalle lennolle. Sitä ennen saimme nauttia runsaasti Andrewin ja hänen perheensä ja ystävien vieraanvaraisuudesta joita tuskin pian unohdamme. Saimme viettää niin venäläisen uudenvuoden kuin joulunkin jakutskilaisten ihmisten kanssa. Jakutsk itse on suuri kaupunki. Asukkaita löytyy yli 200 000. Kaupungin erikoisuus on ilmaiset linja-autot mutta valitettavasti ne ovat lämmittämättömiä ja tupaten täynnä. Mutta oli ikimuistettavaa roikkua linja-auton portailla haitariovea vasten painautuneena tai sitten seisoa keskellä käytävää ottamatta tukea mistään kun kaatuminen oli täysin mahdotonta siinä väkijoukossa. Jakutskin kaupungissa näimme ensimmäiset siperialaiset halomme mutta kaupungin useimmiten sulki kaiken nielevä jääsumu vaikka kaupungin laidalla mahtavan Lena-joen rannalla keli oli usein selkeä. Jakutskin kaupunkia halkoo myös lukuisat lämminvesiputket joita lähes päivittäin poksahteli halki pakkasessa. Jakutialaiset olivat aivan kivaa kansaa. Ja kaikki kulkevat täysissä ja aidoissa turkiksissa talvisin, oikea eläinaktivistien painajainen! Hotellista sen verran. Hotellin nimi oli Geologi. Ovessa ei ollut mitään kylttiä ja ylipäätänsä ulkoapäin ei voinut mitenkään tietää että rakennuksessa oli hotelli. Talo oli tavanomainen kivikolossi Jakutskin kaupungin keskustasta jonkin verran pohjoiseen. Hotelli muodostui lähinnä yhdestä asunnosta jossa oli ainakin kuusi huonetta, keittiö, kylppäri ja vastaanottohuone. Kylppäristä sai vain kylmän suihkun ja vaati lievää masokismia selviytyä sinne. Muuten hotellimme oli oikein oiva paikka asustella. Viimein Oimjakoniin Sitten 9.1. suuntasimme toiveikkaina lentokentälle... Ei lentoa tänään, huomenna uudelleen. 10.1. sama juttu. 11.1. viimein kävelimme check iniin pieni jännitys puuttuvien paperien takia. Mutta mitä vielä, Moskovassa kirjoitettu viisumi oli aivan tarpeeksi ja niin istuimme pian Anton-24 potkurikoneessa. Lentomatka keskeytyi välilaskun vuoksi Handuganiin. Kävelimme kylällä ja menimme syömään kanaa erääseen kuppilaan erään Georgin kanssa joka myös oli matkalla Oimjakoniin. Yllättäen kuppilaan ryntää koneen miehistönjäsen ja hoputtaa meitä sillä he ovat lähdössä. Siis, he kävivät hakemassa meidät puolen kilsan päästä koneeseen! Suorastaan uskomatonta!
Juostuamme Handukanin lentokenttärakennuksen läpi metallinpaljastimien rääkyessä olimme taas koneessa ja seuraava lento veikin meidät sitten mahtavien
Verhojansk-vuorten tuolle puolen ja viimein laskeuduimme Oimjakonin lentokentälle. Oimjakonin lentokenttä on ilmeisesti maailman kylmin siviililentokenttä. Georgi nakkasi meidät ambulanssikyydillä läheisen Oimjakonin aerologisen aseman pihalle. Viimeinkin olimme perillä!	An-24 on eräs Siperian kulkupeli. Tässä Sakha Avian kone on ottamassa matkustajia Oimjakonin lentokentällä joka torstaiseen tapaan.
Maailman kylmin siviililentokenttä - Airport Oimjakon. Rakennus ei ole todellakaan hääppöinen mutta hyvin tarpeellinen sillä kentältä oli talvellakin neljä lentoa viikossa, kolme Ust-Neraan An-2 "traktorilla" ja yksi Jakutskiin An-24 koneella.

Ei viisi vaan kolme kuukautta

Näkymä taloltamme kohti länttä.

Tässä vaiheessa otetaan esille se ongelma joka meitä ensimmäisen kerran hermostutti jo Suomessa. Tehtaankadun suurlähetystö antoi meille viisumit, kuukaudeksi pyydetyn viiden sijasta. Suomessa Riikonen ja Ruoskanen sai viisumit kuitenkin jatkettua kolmeen kuukauteen. Tarkoitus oli jatkaa viisumia siihen viiteen kuukauteen Jakutskissa. Mutta Jakutskin ongelmat pakotti meidän yrittää sitä Oimjakonissa mutta turhaan. Emme yksinkertaisesti saaneet viisumeja pidennettyä. Harmi sinällänsä sillä viisumimme loppui niin hilkulle maaliskuussa näkyvää auringonpimennystä että päätimme varmistaa ongelmattoman paluun ja jätimme sen katsomatta vaikka Oimjakon sijaitsi lähes suoraan maksimilinjan alla. Niinpä reissumme kutistui loppupäästä kahdella kuukaudella ja yksi kuukausi oli jo tuhrautunut Jakutskissa. Riikonen kyllä yritti parhaansa mutta ei niin ei. Olisi kuulema pitänyt mennä Jakutskista hakemaan jatkoaikaa ja senhän me tiesimme turhaksi.

Oimjakonin aerologinen asema

Talomme oli Oimjakonin aerologisen aseman vanha päärakennus uuden vieressä. Alemmassa kuvassa on uusi päärakennus ja taustalla "havaintokukkula" talomme katolta nähtynä. Oikealla oleva pikkukoppi on vessa.

Joten olot olivat varsin hyvät. Lämmitys toimi moitteettomasti ja parhaimmillaan sisälämpötila kipusi yli 30°C. Tosin pahimpana aamuna, kun vanhus oli vähän ollut yövuorossa lämmittämässä, oli lämpötila vain +14°C. Mutta yleensä lämpö oli melko korkealla 23-29 välillä. Tälle on hyvä syykin. Jos olet valmiiksi lämmin kun menet ulos, tarkenet paljon paremmin.

Meillä oli sopimus Roshydrometin kanssa Oimjakonin aerologisen aseman vanhan rakennuksen vuokraamisesta. Yllätyksemme oli iso kun kyseinen rakennus oli siivottu, lämmitetty ja kalustettu siten että meillä oli todella helppo asettua asumaan. Talo lämpeni aseman hiilivoimalasta johdetulla vedellä ja sähkö tuli aseman dieselgeneraattorista.

Volodja - "aseman insinööri" hiilivoimalassa.

Rakennuksessa oli kaikkiaan neljä huonetta ja eteinen. Tai oikeastaan viiden huone oli varastona ja toisessa kerroksessa oli vanhan radiosondiantennin kääntökoneisto ja parveke. Kaksi huonetta käytimme asumiseen, kolmas oli keittiö/pesuhuone ja neljäs oli varastona ja hyvin vähällä käytöllä. Keittiö/pesuhuone toimi siten että siinä oli meillä sähkölevy ruuanlaittoa varten (todella hidas, kanankoipia sai aloitella lämmitämään noin kolme tuntia aiemmin) ja vesiastia joihin vesiauto toi raikasta vettä Kuidusun-joen avannoista (joessa oli ihan reiluja avantoja reilusta pakkasesta huolimatta sillä sen pohjalla oli paljon lähteitä).

Volodja - "aseman insinööri" radiosondihuoneessa.

Vesiauto tuomassa käyttövettä.

Aseman ympäristössä oli oma pieni maailmansa. Joka aamu asemalta lähetettiin radiosondilla varustettu säähavaintopallo ja sen menoa seurattiin uudesta asemasta käsin. Uusi asema oli siinä vanhan, meidän asuttaman, vieressä. Vessatarpeet tehtiin ulkokäymälään joka vaikutti aivan uudelta. Ennätyksekseni ulkohuussissa käyntiin kirjasin -54.5deg;C. Ruoskanen kellotti paremman pakkasen. Pihalla heti ulko-ovemme edessä oli mittarikenttä josta oli hyvä tarkastella lämpötilat ja kosteuden. Toivoimme niin saavuttavamme -60°C lämpötilan mutta ei. Parhaana päivänä se raja ehkä alittui aivan maanpinnan tasolla mutta ei virallisilla mittarikorkeuksilla.

Aseman takana kohosi 810 metriin yltävä kukkula jossa oli lentokentän tutkalaitteisto. Kävimme aina halojen näkyessä siellä tarkastamassa josko jotain harvinaisempaa horisontin alapuolista muotoa olisi näkyvissä mutta ei onnistanut. Yleensäkkin halojen suhteen reissu meni hiukan pieleen sillä kiteitä oli usein, ne olivat hyvälaatuisia mutta niitä ei ollut tarpeeksi. Asemalla kuvasimme jääkiteitä mikroskoopilla. Meillä oli myös 1000W halogeeni käytössä jolla yritimme nähdä keinovalolla haloja silloin kun Kuu tai Aurinko ei auttanut. Se tuottikin muutamia mielenkiintoisia efektejä.

-55°C!

Lämpötila (musta) ja kosteuskäyrä (sininen) mitattuna Oimjakonin aerologisella asemalla 12.1.1997-18.1.1997. Alin mitattu lämpötila tässä on -56.5°C mutta säähavaintopallon sondin antama maanpinnan lämpötila tuntia aiemmin oli -57.2°C joka on lähempänä Oimjakonin lentokentän antamaa arvoa. Helmikuun 18. mittasimme myös -54.5°C lämpötilan.

Tomtor

Oimjakonin aerologinen asema sijaitsee Oimjakonin lentokentän vieressä ja noin pari kilsaa Tomtorin kylästä. Tomtor on alueen suurin kylä ja sieltä löytyy reilut puolitoista tuhatta henkeä, jakuutteja, eveenejä ja venäläisiä. Kauppoja on ainakin kaksi mutta alkuajasta vain toinen oli auki. Tavaravalikoima ei hirveästi hurraata herättänyt, lihaa ja vihanneksia ei juuri näkynyt. Riisiä, sokeria ja sellaisia tarvikkeita kylläkin. Ranskalaisen keittiön parhaat-kirjan voi hyvin unohtaa matkasta kun seudulle menee. Jos jotain hedelmiä tai vihanneksia kaipaa niin niitä on ostettava paikallisista kuten lihakin. Me olimme koko olomme ajan riisi kana dieettiä jota höystimme teellä. Kyseinen tee kuulema tekee impotentiksi ja väärinkäytettynä se on oiva huume. Niin kertoivat, emme testanneet emmekä huomanneet mitään vakavaa vaikutusta. Kylän keskellä kohoaa parikin useampikerroksista talon luurankoa. Kaikesta päätellen ne olivat hylätty. Taloihin sähkö tuli dieselgeneraattoreista ja lämpö hiilivoimaloista. Lämmönsaannin katkeamisen varalta kaikkien talojen pihoilla oli valtavia halkoröykkiöitä.

Kylät, Tomtor ja Oimjakon, kyllä tietävät erikoisluonteisen sijaintissa maailman kylmimmässä asutussa laaksossa. Oimjakonissa ja Tomtorissa on useampia pakkasmonumentteja. Todellinen pakkasnapa lienee jossain kylien välisessä metsässä jossa aikoinaan oli puinen kyltti. Mutta myöhemmin Tomtorin kyläpäällikkö kävi varastamassa sen ja nyt se seisoo Tomtorin museon pihalla. Sota näiden kahden kylän välillä on jatkunut jo 15 vuotta.

Tomtorin kylää.

Museokin Tomtorin kylästä löytyy. Siellä on kaikkea paikallista tavaraa ja muutakin. Kivinäyttely ja paikallisten kuuluisuuksien esittelyä. Jälkimmäisiä taisi olla kolme jos oikein muistan. Kylän koulussa on peräti 300 oppilasta. Jakuuteille opetetaan nykyisin myös heidän kielellään ja jakuuteille on aivan omia tunteja. Saimme koulun varsin sekaisin kun kävimme siellä. Kaikki kakarat ryntäsi ympärillämme ja kyselivät kaikkea. Joku jopa yritti englanniksi mutta vieraiden kielten opetuksen taso on selvästi heikkoa. Koulussa oli kirjasto ja pieni museohuone jossa pääasia näytti olevan Luiden tie ja Stalinin siperiaan lähettämät vangit. Mutta on todettava että ilman Stalinia ja vankileirien saaristoa Jakutiassa ei juuri teitä olisi tänä päivänäkään.

Tomtorin koulu. Koulussa on 300 oppilasta.

Oimjakonin kylä

Oimjakonin tietä Tomtorin suuntaan.
Kukkuloiden edestä virtaa Indigirka-joki.

Kun pitkällisten ja kalliiden neuvottelujen jälkeen lopulta saimme kyydin Oimjakoniin, varsinaiselle kylmyysnavalle, oli eräs reitin päämääristä viimein edessä. Niinpä sitten eräänä aamuna hyppäsimme jakuuttikuskin ohjaamaan Uaziin ja lähdimme taivaltavaan ensin Kuidusun joen vartta ja sitten loppu matkan Indigirkan vartta. Matkalla tapasimme myös pari pakkasenkestävää hevospaimenta. Tie oli Oimjakonin päädyssä paljon parempi kuin Tomtorin puolelta.

Oimjakon - Poljus Holoda-monumentti.

Oimjakonin pikkukylä (noin 900 asukasta) lepää Indigirkan etelärannalla laakeassa laaksossa. Pohjoisen puolella nousee kohtalaisen korkeat pikkuvuoret yli kilometrin korkeuteen kun Oimjakon itse on noin 690 metriä merenpinnan yläpuolla. Kylän keskellä, pienen metsikön reunassa sijaitsee monumentti jossa lukee Oimjakon - Poljus Holoda eli Oimjakon - Kylmyysnapa.

Kuvattuamme siinä toisiamme ja pystiä useamman rullan kiertelimme kylää jonkin aikaa. Kylässä on, yllättävää kyllä, aivan tuliterä liikuntahalli ja koulu on kuulema suunnitteilla. Kylällä ei paljon elämää näkynyt, ihmiset pysyvät mieluummin sisällä kuin ulkona sillä pakkasta oli aika reippaasti. Mutta kauppa oli yllätys, liikettä ei paljon ulkoapäin näkynyt mutta kun sisälle katsoi niin se oli sullottu täyteen väkeä. Alueen kylistä Oimjakon on virkein ja kehityskelpoisin ennenkaikkea aktiivisen kyläpäällikön ansiosta.

Oimjakonin uusi urheiluhalli.

Vuoristoretki

Kaistale vuoristoa Indigirka-joen sivuhaaran varrelta.

Kaunis järvi Verhojansk-vuoristossa.	Kuten sovittu oli, lähdimme sitten eräänä päivänä Uazilla painelemaan kohti Jakutskia pitkin Luiden tietä. Tien teetti aikaisemmin historian vähemmän tuntema hallitsija Stalin. Jokainen metri kuulema on vaatinut yhden kuolleen vangin... Ja tietä riittää Jakutskista Magadaniin 2000 kilometriä... Laske siitä. No niin, painelimme kuskin, hänen vaimonsa ja tyttärensä kanssa kohti länttä siis. Vuoristo oli, kuten arvata saattaa erittäin vaikuttava. Vierailimme parissa mökissä jotka olivat sääasemia, niitä tuntuu olevan Venäjällä vähä joka puolella.
Asukkaat olivat melkoisen kiinnostavia tapauksia. Eräskin oli jostain Ukrainasta lähtöisi, jotain pakoon? Kenties... Vuorten rinteillä (kaukaa) näimme joitain vuorilampaita ja riekkoja oli joka lähtöön. Ajoimme puolentoista sataa kilometriä kohti Jakutskia aina Kjubemen kylään asti.
Kjubemen kylän syrjäiset bensamittarit.	Sieltä palasimme sitten takaisin. Paluu matkalla kuskimme päätti useamman kilometrin pitkällä suoralla nakata autonsa ojaan. Varsin kivaa. Onneksi melkein välittömästi Magadanista päin saapui Ural-kuormuri joka vetäisi puolella vaihteella Uazin ylös ojasta. Reissu oli varsin mukava ja mieleenpainuva ja ei kaikkein vähiten ojaanajon vuoksi.
Ojaanajo Luiden tiellä. Paluumatkalla

Viimein helmikuun 27. päivä istuimme jälleen Anton-24 koneessa ja matkamme takaisin Suomeen alkoi. Jakutskissa suuntasimme suoraan hotelli Geologiin ja haimme myöhemmin Jakutskiin Andrein luokse jättämämme kampeet. Lentolipun ostimme Sakha Diamond lentoyhtiön Airbus 310 koneeseen. Andrew ja hänen vaimonsa tarjosivat meille kulttuurielämyksen ja niin istuimme Reiman rumat siniset väliasut päällä Jakutian kansallisbaletin juhlanäytöksen katsomossa! No, seuraavana maanantaina (3.3.1997) suuntasimme matkamme jälleen kohti Jakutskin lentokenttää. Odotamme konettamme. Odotamme ja juttelemme erään skotlantilaisen geologin kanssa joka oli ollut Pohjois-Jakutiassa tutkimassa sikäläisiä malmiesiintymiä.

Verhojansk-vuoristoa ilmasta katsottuna. Joki kuvassa on Handuga, eräs Lenan-joen suurimpaan sivujokeen Aldaniin laskevista lukuisista sivuhaaroista.

Hotelli Geologi sijaitsee tämän vaatimattoman jakutskilaisen kerrostalon ensimmäisessä kerroksessa ovesta oikealle. Talon porraskäytävässä asusti tammikuulle asti kissa jonka nenä ja korvat olivat paleltuneet pahoin.

Viimein useiden virheellisten tietojen (kone oli jatkanut välillä Habarovskiin tai kierteli Jakutskin yllä yms.) ja muiden jälkeen jälkeen kone viimein saapui ja niin me lopulta karistimme Jakut... anteeksi, Sakhan tasavallan lumet jaloistamme. Lentosää oli hieno ja onnistuimme näkemään jopa legendaarisen Bottlingerin renkaan vierailevan ala-auringon ympärillä... 4.3. saapui Moskova-Helsinki juna viimein takaisin Suomen puolelle.

Missä Oimjakon sijaitsee?

Latitude 63.16N Longitude 143.09E

Oimjakon sijaitsee Indigirka-joen rannalla Jakutiassa, Venäjällä.

Oimjakon sijaitsee itse 740m korkeudella. Oimjakonin altaan ympäröi rengasmaisesti kaksi vuoristoa. Juuri tänne syntyy talvella kylmän ilmamassan meri sillä vuoristo estää voimakkaat ilmavirtaukset alueella. Verhojanks-vuoriston (ehkä oikeammin Suntar-Hajata-vuorien) korkeimmat huiput (2959 Mus-Haja, 2933, 2562 ja 2505m) saartavat altaan etelästä länteen, Tserski-vuoriston huiput (3147 Popeda, 2703, 2682, 2558 ja 2547m) ovat pohjoisen ja koillisen suunnalla. Tserski-vuoriston ja Oimjakonin välissä on pieni Taskistait-vuorijono (2341, 2136m) joka sulkee laakson kaakosta yhtyen Verhojanks-vuoristoon.

Suoraan luoteeseen avautuu usean joen laakso joka jatkuu Verhojanksin kautta aina Pohjoiselle jäämerelle asti. Tämäkään sola ei ole täysin vapaa vaan maasto kohoaa Indigirkan ja Janan sivuhaaran Adytsan välisellä vedenjakajalla yli 1000m korkeuteen ja yli 1500m huippuja on useita. Itse Indigirka virtaa suoraan pohjoiseen läpi korkean Tserski-vuoriston.

Oimjakonin altaassa Indigirka joen rannalla sijaitsee useampia kyliä (Oimjakon, Tomtor, Tjomsjos) jotka ovat noin 700-800m merenpinnasta ja kaikkialla ympäröi yli tuhannessa metrissä sijaitsevat ylänköalueet. Alueen suurinpia kaupunkeja(?) on Ust-Nera noin sata kilometriä pohjoiseen Oimjakonista, Taskitstait-vuorijonon toisella puolella.

Oimjakonin allas on kasvillisuudeltaan osa Itä-Siperian taigaa ja valtapuina ovat lehtikuuset ja Sembramännyt. Vuoristoissa on luonnollisesti vuoristokasvillisuutta. Alueen sääoloja kuvaa hyvin toteamus lyhyt kuuma kesä ja pitkä kylmä talvi, todellista "Siperiaa"...

Maantie Jakuts - Malagan (Ohotan meren rannalla) kulkee altaan poikki ohittaen Tomtorin kylän jossa Oimjakonin sääasema ja lentokenttä on. Koska tie kulkee erittäin vaikeassa vuoristossa on sen kulkukelpoisuus talviaikaan ja kelirikkoaikaan epävarmaa, matkustusliikenne hoidetaankin pääasiassa lentokonein.

Lisää talven 1996-97Oimjakonin retkikunnan valokuvia
on nähtävillä Marko Riikosen kotisivuilla!

Matkat
Alkusivu	Oimjakon 1996-97	Etelänapa 1998-99	Uusi-Seelanti 1999

Reissun eräs parhaista halonäytelmistä kukkulalta käsin. Minä olin alhaalla talolla ottamassa kidenäytteitä... Harmittaa ja ei. No, halot eivät olleet kirkkaat (muutama harvinaisuus löytyi kuvista) mutta jääkiteet olivat todella hienoja.
Ruoskanen poseeraa havaintokukkulalla. Taustalla on Verhojansk ja Tserski-vuoristojen väliin jäävä pienempi vuoristo.	Riikonen tutkii kidenäytettä. Käytännössä kidenäytteiden ottaminen ja tutkiminen kukkulalla oli toivotonta, ja tämä jäikin ainoaksi yritykseksi.
	Valokuvaussessio kukkulalla. Minä kuvaan ja MR ihailee maisemaa.

alkuun / halo-opas / törmäyskraatterit / matkat / linkit
© Jarmo Moilanen Materiaalin käyttäminen ilman lupaa kielletty! Any use of material without permission is forbidden!

RETKI KYLMYYSNAVALLE13.12.1996 - 4.3.1997