Varpaisjärvi

 
Varpaisjärven meteoriitin kohtalo on harmillinen luku suomalaisten meteoriittien historiassa. Talollinen pienviljelijä Jooseppi Lyytinen löysi oudon, mustakuorisen kiven kun hän oli kaivamassa suo-ojaa. Paikallinen pastori kuuli tästä omituisesta kivestä ja hän sai Joosepin suostumaan pienen palan irrottamiseen. Palanen lähetettiin Helsinkiin analysoitavaksi ja se tunnistettiin meteoriitiksi. Tämä pastorin välittämä palanen on ainoa, joka on meteoriitista enää jäljellä. 

 
Löytäjä ei kuitenkaan halunnut luopua taivaallisesta kivestään ja niin meteoriitista ei saatu tutkittavaksi sen enempää. Meteoriitti on painanut eräiden lähteiden mukaan noin puolitoista kiloa. Myöhemmin meteoriitin löytäjä kuoli ja hänen talonsa myytiin kahteen kertaan meteoriitteineen. Talon toisen uuden omistajan vaimo väsyi keittiön siivouksia haittaavan outoon kiveen ja heitti sen pihalle. Muutamia vuosia myöhemmin lapset leikkivät kivellä ja onnistuivat hajottamaan sen palasiin ja kaivelemaan sitä lusikalla. 

Myöhemmin 1940-luvulla geologi Walter Wahl vieraili Varpaisjärvellä ja tuolloin ei etsinnöistä huolimatta löytänyt enää jälkeäkään meteoriitista. On mahdollista että joku kivellä leikkinyt poika olisi pistänyt jonkin kiven palasen talteen, mutta tuskin niin hyvin on käynyt. Mutta vieläkään ei ole myöhäistä jos joku palanen löytyisi.

Varpaisjärven meteoriitti oli erittäin selvästi suuntautunut ja sitä peitti kauniit virtauskuviot. Meteoriitin tuore sulamispinta viittaisi siihen että kivi on löytynyt piankin putoamisen jälkeen. On etäisesti mahdollista että tämä meteoriitti liittyisi jotenkin Kiuruveden Koijärveen eräiden tietojen mukaan 1912 mahdollisesti iskeytyneeseen meteoriittiin. Paikkojen välimatka on 60 km joten loivasti tulleen ison meteoriitin putoamisellipsi yltäisi kattamaan molemmat paikat olettaen että Koijärveen olisi pudonnut varsinainen pääkappale, mutta tämä on puhdasta spekulaatiota.

Varpaisjärven meteoriitti Helsingin luonnontieteellisen keskusmuseon kokoelmassa. Huomaa kauniit virtauskuviot sulamiskuoren pinnassa ja sisäpuolen vaalea väritys. Virtauskuvioista voidaan päätellä että oikea puoli kuvan kappaleesta oli menosuunnan puolella ja vasen puoli takapuolella. Virtaava sula kiviaines on pysähtynyt näiden rajalle muodastaen isompia pisaroita. On todella sääli että suurin osa tästä meteoriitista katosi ikuisiksi ajoiksi ja tämän palan lisäksi sitä on jäljellä vain joitain murusia. 

• Eskola P., "Meteoriitit", Uusin tieto - luonnosta ja ihmisestä, osa II, s 530-535 (WSOY 1953)
• Oja H., "Tulipalloja taivaalla", 208 sivua, (Tähtitieteellinen yhdistys Ursa 1978) 

www.somerikko.net
© Jarmo Moilanen 2009