YLEISTÄ

Maapallo on yksi Aurinkokunnan kappale. Aurinkokunta koostuu Auringosta ja kahdeksasta planeetasta (IAU 24.8.2006 uusi määritys), kääpiöplaneetoista ja aurinkokunnan pienkappaleista. Aurinkokunnan pienkappaleisiin luetaan asteroidit, komeetat ja muut niitä pienemmät kiinteät kappaleet aina pölyyn asti. 

Planeetat, kääpiöplaneetat ja niiden kuut eivät aiheuta mitään harmia Maapallolle. Eikä suurin osa asteroideista eikä komeetoistakaan meitä uhkaa, mutta eräät asteroidit ja komeetat silloin tällöin leikkaavat Maapallon radan tuhoisin seurauksin. 

Kun asteroidi tai komeetta törmää Maapalloon, törmäävän kappaleen massa ja sen suuri nopeus (11-71 km/s) saa aikaan sen, että törmäyksessä vapautuu valtava määrä energiaa. Tämä vapautuva energia on kappaleen liike-energiaa. Törmäyksessä voi vapautua energiaa jopa miljardien atomipommien verran. Törmäyskohdassa Maapallon kuoren kallioperä antaa periksi ja syntyy kraatteri, törmäyskraatteri.

Maapallolla tunnetaan lähes 200 törmäyskraatteria. Suurimmat ovat jopa 200 km läpimittaisia, pienimmät vain kymmenkunta metriä. Läheskään kaikkia törmäyskraattereita tai -jälkiä ei ole löydetty ja suurin osa maapallolle syntyneistä törmäyskraattereista on jo aikojen kuluessa hävinnyt eroosion ja tektoniikan seurauksena.

Vaikka törmäyskraatterit ovat usein pyöreähköjä muodostumia (eivät välttämättä täysin pyöreitä), ei pelkkä pyöreä painanne kartalla riitä törmäyskraatterin tunnistukseen. Viime aikoina on näyttävästi uutisoitu (mm. Nasa) tällaisista satelliittikuvalöydöistä, mutta suurin osa näistä eivät kuitenkaan ole törmäyskraattereita. 

Mikään satelliittikuva tai geofysikaalinen mittaustieto ei riitä vahvistamaan kraatterin olemassaoloa. Kraatterin kivistä pitää löytää myös merkkejä törmäyksestä. Törmäyksessä syntyvä paineaalto eli shokkiaalto on niin voimakas, että se synnyttää kiviin ns. shokkimetamorfoosin jälkiä: Shokkilamelleja, diaplektista lasia, mineraalien korkeapainemuotoja, törmäyskivilajeja eli impaktiitteja ja pirstekartioita.

Vasta kun ehdokkaana olevan muodostuman kivistä todetaan kiistattomia shokkimetamorfoosin merkkejä, voidaan muodostumaa pitää törmäyskraatterina. Sitten vasta on aihetta uutisointiin.
 

Törmäyskraatterien lisäksi käytetään myös nimeä törmäysjälki. Tällaisia ovat kohteet joissa varsinainen törmäyskraatteri eli kraatterikuoppa on jo kokonaan tuhoutunut eroosion tai tektoniikan vuoksi, mutta jotain jälkiä törmäyksestä on säilynyt kallioperässä. Suomessa tällainen on Keurusselän törmäysjälki.

 
Törmäyskraattereista käytetään usein myös nimeä meteoriittikraatteri. Meteoriittihan on avaruuden kappale joka on pudonnut maahan tai jollekin muulle isommalle taivaankappaleelle. Itse rajaan meteoriittikraatterin käytön vain kraattereihin, joiden ympäristöstä on löytynyt meteoriitin kappaleita. Käytännössä meteoriittikraattereihin kuuluu silloin vain pienehköjä (alle 2 km läpimittaisia) ja kohtalaisen nuoria törmäyskraattereita. Lähes kaikissa näissä tapauksissa törmäyksen on aiheuttanut rautameteoriitti tai kivirautameteoriitti. Mutta jos meteoriitin eli asteroidin kappaleita löytyy törmäyskivien sisältä, kuten 70 km läpimittaiselta Morokvengistä on löydetty, silloin muodostumaa ei ole mielekästä nimittää meteoriittikraatteriksi. Vaikka ei se väärinkään ole, sillä onhan se törmännyt kappale osunut maanpintaan ja siksi sitä voi kutsua aina myös meteoriitiksi. Tässä seuraan oikeastaan vanhaa termistöä ajalta jolloin meteoriittikraatteriksi tunnistettiin vain muodostumia joiden ympäristöstä löytyi meteoriitteja koska mitään muuta identifiointimenetelmää ei tuolloin vielä tunnettu.